Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.12.2009 - 16:28

 

Taas on blogin päivittäminen jäänyt kokonaan. Nyt joulun alla on harrastuksen ja koulun takia ollut hirveästi kiireitä ja vaikka on tullut leivottua, en ole ehtinyt purkaa kuvia koneelle ja päivittää blogia . Koitan nyt kuitenkin löytää aikaa ja laittaa tänne kaikkia jouluiset herkut, joita meillä tänä vuonna leivotaan!

Tämän pikapullan ohjeen löysin Canelian blogista. Hän oli tainnut löytää sen Pakkopullan Anjalta. Yhtenä iltana joskus yhdentoista aikaan teki siskojeni ja minun mieli jotain makeaa ja jouluista, joten leivoin tätä. Alkuperäistä ohjetta muokkasin vaihtamalla mustikat puolukoihin ja lisäämällä taikinaan piparkakkumaustetta. Herkuttelimme pikapullan kanelilla maustetun siirapin kanssa 

Jouluinen pikapulla

 

  • 2 munaa
  • 1½ dl sokeria
  • 2 dl maitoa
  • 1½ dl juoksevaa margariinia
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 2 tl piparkakkumaustetta

Väliin:

  • 3-4 dl puolukoita (lisäsin puolukoita myös päälle)
  • n. 1-2 dl fariinisokeria

 

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään, (ei tarvitse vatkata). Lisää joukkoon margariini ja maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita vain sen verran, että ainekset tasoittuvat.

Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka ( halkaisijaltaan 24 cm). Levitä noin puolet taikinasta vuoan pohjalle. Ripottele päälle puolukoita ja sokeria. Laita lopputaikina päälle ja vielä loput puolukat ja sokeri pinnalle. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 50-55 minuuttia. Tarjoa kanelilla maustetun siirapin kanssa.

 

05.11.2009 - 10:56

 

 

1256715754_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg 

 

Sain tämän tunnustuksen Suklaasydämeltä ja Satulta. Kiitos kovasti molemmille  Tunnustus lämmittää mieltä!

 

Tähän tunnustukseen liittyi tehtävä, joten tässäpä seitsemän tunnustusta minusta:

 

1. Olen perso makealle (tämä ei taitanut olla kyllä mikään tunnustus )

2. Tykkään tosi paljon lukemisesta! Harry Potterit ovat ihan parhaita, mutta kaikkea muutakin tulee luettua.

3. Stressaan etukäteen hirveästi kaikkea. Useimmiten kaikki menee kuitenkin lopulta parhain päin ja olen stressaillut ihan turhaan monia asioita.

4. Olen hieman perfektionisti ja minua ärsyttää suuresti, jos asiat, esimerkiksi leivonnaiset, eivät onnistu kuten haluaisin.

5. Olen Muumifani! Muumeja tulee katsottua vieläkin aina välillä.

6. Odotan jo kovasti joulua ja rakastan jouluvalmisteluja. Joulun alla on ihanaa juoda jotain lämpöistä, polttaa kynttilöitä ja lueskella joululehtiä 

7. En osaa sanoa lempiväriäni, vaan lempivärini vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Kesällä rakastan kirkkaita värejä ja tummat värit tuntuvat tunkkaisilta. Tällä hetkellä taas tykkään paljon tummanvihreästä, viininpunaisesta, ruskeasta, poltetusta oranssista ym...

Olen nähnyt tämän tunnustuksen jo monissa blogeissa, joten en osaa päättää kenelle tämän antaisin. Tämän saa kopioida blogiinsa ken vain haluaa!

05.11.2009 - 10:16

 

Ostin Helsingissä käydessäni Behnfords'silta tällaista kurpitsasäilykettä, josta tietysti syksyn tummenevien iltojen iloksi täytyi jotain leipoa. Itse tölkissä oli amerikkalaisen Libby's pumpkin pie:n ohje, jota sovelsin. Ohjeessa olisi kuulunut käyttää evaporated milk:iä, joka siis ymmärtääkseni on kuin makeuttamatonta kondensoitua maitoa. Minä käytin kondensoitua maitoa, mutta jätin sokerin muuten pois ohjeesta. Kondensoitua maitoa ei tarvitse tähän piirakkaan keittää, joten leipominen on nopeaa. Tästä tuli todella, todella makoisaa!  Täyte maistuu mausteidensa vuoksi vähän piparitaikinalta, mikä tietenkin sopii minulle erittäin hyvin. Tarjoa piirakka jäätelön tai kerman kanssa, suosittelen!

Kurpitsapiiras

pohja:

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 100 g sulaa margariinia

täyte:

  • 1 prk kondensoitua maitoa
  • 2 isohkoa kananmunaa
  • 1 prk kurpitsasäilykettä (tai vastaava määrä tuoretta kurpitsasosetta)
  • 2 rkl siirappia
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1/4 tl neilikkaa
  • 1/4 tl muskottipähkinää

Sekoita jauhot ja sokerikulhossa. Lisää margariini ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakka vuokaan. Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistumisen ajaksi.

Sekoita mausteet keskenään pienessä kulhossa. Riko kananmunien rakenne toisessa, isossa kulhossa. Lisää kurpitsasose ja mausteet kananmunien sekaan, sekoita. Kaada kondensoitu maito sekaan.

Paista ensin pelkkää piirakkapohjaa n. 5 minuuttia 200 asteessa. Sitten kaada täyte pohjan päälle ja paista piirasta n. 25-30 minuuttia. Anna piiraan jäähtyä kunnolla ja tarjoa jäätelön tai kerman kanssa.

18.10.2009 - 11:58

 

Siskollani oli kavereidensa kanssa illanvietto ja minä leivoin heille sinne tämän Daimkakun. Tyttöjen toiveena oli "jotain suklaista", ja koska siskomme kanssa rakastamme sitä pakastealtaiden Daimkakkua, päätin kokeilla tehdä sitä itse Hellapoliisin ohjeella. En päässyt itse tätä kakkua maistelemaan, mutta kyllä se varmaan aika hyvää oli ollut, sillä sisko tuli kotiin tyhjän lautasen kanssa...   Täytyy joskus tehdä tätä uudestaan, että itsekin pääsen osingoille! Tässä ohje Hellapoliisilta kopioituna. Tein ohjeeseen hieman muutoksia, laitan ne tuohon sulkuihin.

Daim-piiras

Pohja:
2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
1/2 dl juoksevaa margariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl (=50 g) mantelijauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa

Vuoan jauhottamiseen:
juoksevaa margariinia
50 g DrOetker hasselpähkinälastuja (mantelirouhetta)

Täyte:
1 1/2 dl vanilliinikreemijauhetta
3 dl vettä tai maitoa
100 g Daimia rouhittuna

Pinnalle:
100 g Daimia ( 2 dl kermaa, 2 dl fariinisokeria)
1/2 dl kermaa

Koristeeksi: 50 g Daimia murustettuna (100 g Daimia)

Vaahdota munat ja ruokokidesokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää joukkoon juokseva margariini, sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito.

Voitele ja "jauhota" hasselpähkinälastuilla halkaisijaltaan noin 24 cm kakkuvuoka.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin parikymmentä minuuttia.
Kumoa piiras vuoasta ja leikkaa se kahteen osaan.

Valmista täyte sekoittamalla vanilliinikreemijauhe ja vesi/maito sekaisin, anna vetäytyä hetki.
Murusta Daimit.
Levitä vanilliinikreemi piiraspohjalle, ripottele päälle murustetut Daimit.
Nosta päälle toinen piiraspohja.

Keitä kasarissa Daimista ja kermasta sakea kinuskikastike. Voit murustaa Daimin, jolloin se sulaa nopeammin.

Levitä kinuski piiraan päälle. Rouhi koristeeksi Daimia.

12.10.2009 - 16:46

 

Eilen aamulla katsoin Nigella Lawsonin ohjelmaa tv:stä ja siitä innostuneena leivoin heti samana iltana. Jaksossa Nigella teki tätä ihanaa suklaista päärynäherkkua. Ohjeen nimi on englanniksi Chocolate pear pudding ja se löytyy Nigellan nettisivuilta täältä. Jakson teema oli nopeat vierasvarat ja tämä oli todellakin tosi nopea ja helppo tehdä. Suosittelen, oli ihanaa!

Suklaapäärynäpaistos (Chocolate pear pudding) n. 6-8 hengelle (meillä syöjiä oli 5 ja annokset olivat juuri sopivia )

  • 2 tölkkiä säilykepäärynöitä (410 g:n tölkkejä)
  • 125 g jauhoja
  • 25 g kaakaojauhetta
  • 125 g sokeria
  • 150 g voita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl soodaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria

Esiläämitä uuni 200 asteeseen.

Voitele n. 20 x 20 cm:n vuoka ja asettele päärynäpuolikkaat vuokaan. 

Mittaa kaikki taikinan ainekset tehosekoittimeen ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina päärynöiden päälle tasaisesti ja paista uunissa n. 20-30 minuuttia. (Ohjeessa luki 30 minuuttia, mutta annoin olla reilu 20 minuuttia, koska laeivonnainen alkoi jo tummua. Oli kyllä sopiva paistoaika!)

Anna jäähtyä vuoassa 5-10 minuuttia ja leikkaa annospaloiksi ja tarjoa suklaakastikkeen kanssa.

Minä tein suklaakastikkeen tällaisella ohjeella:

  • 2 dl kermaa
  • n. 1 dl tomusokeria
  • n. 120 g tummaa suklaata

Kuumenna kerma ja tomusokeri kattilassa ja lisää suklaa paloina. Sekoita tasaiseksi.

23.09.2009 - 17:53

 

Viime sunnuntaiaamuna huvitti taas leipoa jotain ja kehittelin tällaisen muffinireseptin. Näistä tulikin todella hyviä ja meheviä, olen tosi tyytyväinen lopputulokseen! Onneksi kirjoitin ohjeen muistiin, koska näitä haluan tehdä ihan varmasti toistekin! Tällä ohjeella tuli 5 sellaista todella isoa muffinssia.

Aamiaismuffinit

  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl Fitness-muroja (tai muita vastaavia)
  • 1 omena pieniksi paloiksi pilkottuna
  • n. 1/2 dl rusinoita
  • 1 1/2 rkl unikonsiemeniä
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 dl rypsiöljyä
  • 1/2 dl piimää

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin ja lisää munasokeriseokseen. Lisää öljy ja piimä sekä pilkotut omenat ja rusinat. Sekoita tasaiseksi. Jaa seos muffinivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

20.09.2009 - 20:38

 

Viime viikolla saimme mummiltani puolukoita, joista oli tietenkin leivottava piirakkaa! Tämän ohjeen olen saanut perhetuttavalta. Ohje on alunperin raparperista tehty, mutta olen tehnyt tätä myös omenoista ja puolukoista.

Pohjataikina:

  • 100 g voita
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 1 dl kermaa tai maitoa
  • 2 tl kardemummaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 3/4 dl vehnäjauhoja

Päälle:  

  •  1/2 litraa puolukoita

Kuorrutus:

  • 100 g sulaa voita
  • 1 1/2 sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 dl kaurahiutaleita

Vatkaa ensin pehmeä voi ja sokeri sekaisin. Lisää munat sekaan yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi maito/kerma. Levitä taikina piirakkavuokaan ja laita päälle puolukat.

Paista ensin pelkkää pohjaa ja puolukoita uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia.

Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään ja lisää piirakan päälle ja paista vielä noin 25 minuuttia.

Nauti piirakka vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa!

17.09.2009 - 17:08

 

Olin kesälomalla Englannissa matkalla ja sen jälkeen olen jo pitkään halunnut leipoa skonsseja. Viime sunnuntaina heräsin aikaisin ja leivoin näitä. Nautimme skonssit matkalta ostetun kirsikkahillon ja Harrods'sin teen kanssa. What a delightful breakfast!  Skonssien ohjeen otin Jamie Oliverin Ministry of food -kirjasta.

Jamie Oliverin skonssit (10 skonssia)

Ainekset:

  • 450 g jauhoja (n. 6dl, laitan ensi kerralla kyllä vähän vähemmän jauhoja, koska taikina oli aika kovaa)
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 120 g voita
  • 2 isoa kananmunaa
  • ripaus suolaa
  • n. 5 rkl maitoa

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja voi sekaisin. Riko toisessa kulhossa kananmunien rakenne haarukalla ja sekoita maidon kanssa. Sekoita muna-maitoseos taikinaan ja lisää hippunen suolaa.

Kauli taikina noin 2 cm:n paksuiseksi ja ota muotilla tai lasilla levystä kiekkoja. Voitele skonssit maidolla ja paista niitä 200 asteess noin 15 minuuttia.

Jamien kirjassa neuvotaan tarjoamaan skonssit clotted creamin ja hillon kanssa. Suomessa ei kuitenkaan tietääkseni myydä tuota paksua kermaa, joten laitoin skonssien kanssa notkistettua ja sokerilla maustettua tuorejuustoa, joka oli kyllä hyvää!

16.09.2009 - 17:28

 

Löysin tämän kiinnostavan sämpyläohjeen Pirkka-lehdestä. Eräänä sunnuntaiaamuna leivoin näitä ja todella makoisia sämpylöitä tuli! 

Ainekset:

  • 1 dl kaljamaltaita (meillä oli mämmimaltaita, joten käytin niitä)
  • 2 dl kiehuvaa vettä
  • 1 - 2 (2, 1/2 dl) omenaa
  • 3/4 dl puolukkahilloa
  • 1 pala (50g) tuoretta hiivaa
  • 1/2 dl hasselpähkinärouhetta
  • n. 8-10 dl hiivaleipäjauhoa (ohjeessa luki 17 dl, eli noin 1 kg jauhoa, en ymmärrä miten taikinaan olisi sellaisen määrän saanut upotettua!) 

Voiteluun:

  • 1 dl kahvijuomaa
  • 1/4 dl sokeria

1. Mittaa maltaat taikinakulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi. Sekoita ja anna hautua noin puoli tuntia.  

2. Pese omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat kuorineen pieniksi kuutioiksi.

3. Lisää taikinakulhoon puolukkahillo ja omenasilppu. Lisää lämmintä vettä niin, että saat kädenlämpöisen liemen. Murenna ja liuota hiiva liemeen.

4. Sekoita liemeen pähkinärouhe ja suola. Lisää jauhoja aluksi käsivatkaimella sekoittaen. Alusta loput jauhot käsin pienissä erissä, kunnes taikina on pehmeää. Peitä kulho liinalla ja kohota taikina lämpimässä paikassa kooltaan kaksinkertaiseksi.

5. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahtia. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja muotoile tangoksi. Jaa tanko 10 osaan ja muotoile pyöreiksi litteiksi leiviksi. Peitä leivät liinalla ja kohota taas kooltaan kaksinkertaisiksi lämpimässä paikassa. Leivo taikinan toinen puolikas samoin. 

6. Pistele sämpylät. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia. Voitele sämpylät sokeroidulla kahvijuomalla ja jatka paistamista vielä 4-5 minuuttia. Anna jäähtyä peitettynä.

24.08.2009 - 18:58

 

Tämän kakun leivoin hyvälle ystävälle, joka muutti toiseen kaupunkiin. Hän ja minä todella rakastamme Lontoonraesuklaata, joten mikään muu kakku ei tullut kysymykseenkään! 

Tällä kertaa kakku oli koristelultaan hieman rennompi, mikä johtui ajanpuutteesta ja siitä, ettei lähikaupassa myyty Lontoonrakeita, joilla kakun olisi voinut koristella. Mielestäni tästä tuli kuitenkin ihan kivan näköinen! Tällainen vähän huolettomampi kakku on kivaa vaihtelua ja sopii kesään.  Tein kakun täytteen tällä kertaa kokonaan ilman liivatetta. Korvasin liivatteen pienellä määrällä vaniljakreemijauhetta ja kakku hyytyi hyvin ilman mitään ongelmia.

Täytteen ohje löytyy blogistani, täältä.

23.08.2009 - 21:21

 

Meillä oli tänään banaaneita, jotka olivat jo aika täynnä mustia pilkkuja, joten sain taas hyvän syyn leipoa! Etsin kirjoista banaanikakun ohjetta. Pipareista Pitsikakkuun -kirjasta löysin muutamia ohjeita, joista muokkasin oman reseptin. Todella monissa kahvikakkuresepteissä rasvaa on vähintään 150 grammaa ja halusin kokeilla, onnistuuko kakku vähemmällä rasvamäärällä. Tästä kakusta tulikin todella hyvää ja mehevää! Onneksi muistin kirjoittaa käyttämäni ainekset ylös, sillä tätä haluan tehdä toistekin, kun banaanit pääsevät taas tummumaan...

Mokkainen banaanikakku

  • 100 g voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 4 dl jauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • 3 banaania 
  • 1 ps (21 g) Toblerone -suklaakahvijauhetta (joku muukin kahvijauhe toki käy myös)

koristelu:

  • n. 1dl tomusokeria
  • n. 1 rkl kaakaojauhetta
  • kahvia
  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat vatkaten sekaan.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Soseuta banaanit haarukalla.
  3. Lisää banaanisose ja kuivat aineet vuorotellen taikinaan.
  4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
  5. Koristele kakku tomusokeriseoksella.
21.08.2009 - 08:30

 

Ostin vähän aikaa sitten tämän söpön piirakkavuoan ja eilen illalla huvitti leipoa siihen jotain. Koska jääkaapista löytyi jauhelihaa, jonka viimeinen käyttöpäivä oli lähenemässä, päätin tehdä tällaisen suolaisen piiraan. Pidän tuosta vuoasta todella paljon. Mieleen tuli jo nyt, että jouluna siihen voi tehdä ihania piparimaisia piirakoita... 

Tämän piirakkaohjeen kehitin päästäni ja tuli todella hyvää. Pohjan ohjeen otin Pakkopulla -blogista. Muutin ohjetta tosin sen verran, että vaihdoin ruisjauhot rouheisiin sämpyläjauhoihin ja vehnäjauhot Sunnuntain Leivontalisä -lesesekoitukseen ja margariinin rypsiöljyyn. Pohja oli ihan hyvää ja todella kevyttä moniin muihin verrattuna. Mielestäni piirakkapohjiin laitetaan usein turhan paljon rasvaa, koska vähemmälläkin pärjää ja kaloreita säästyy!

Jauhelihafetapiirakka

pohja:

  • 2,5 dl rouheisia sämpyäjauhoja
  • 0,5 dl Sunnuntain leivontalisä -lesesekoitusta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kylmää vettä
  • 1 tl suolaa
  • 25 g sulaa margariinia tai rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet. Lisää vesi ja rasva. Sekoita taikina tasaiseksi ja painele voideltuu piirakkavuokaan.

täyte:

  • 400 g paistijauhelihaa
  • lihaliemikuutio
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1 kananmuna
  • 125 g fetajuustoa kuutioituna
  • 1 pieni paprika
  • mausteita: suolaa, mustapippuria, chiliä, basilikaa, paprikamaustetta
  • n. 2 rkl ketsuppia
  • n. 1,5 dl juustoraastetta

Ruskista jauheliha ja mausta lihaliemikuutiolla. Sekoita kermaviili ja kananmuna kulhossa ja mausta seos suolalla, mustapippurilla, chilillä, basilikalla, paprikamausteella ja ketsupilla. Levitä jauheliha piirakkapohjan päälle ja kaada kermaviili-munaseos päälle. Asettele osa fetakuutioista sekaan. Sekoita hieman, että kermaviili-munaseos leviää tasaisesti. Ripottele juustoraaste päälle ja lisää loput fetapalat ja paprikasuikaleet. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

20.08.2009 - 18:14

 

Minun piti leipoa tanssikoulun myyjäisiin. Jostain syystä ensimmäisenä myyjäisistä tulee mieleen aina mokkapalat, joten tein niitä. Mokkapalat on sellainen perusleivonnainen, josta melkein kaikki tykkäävät. Kerran maistoin joissain myyjäisissä täydellistä mokkapalaa, jossa oli todella paksu kuorrutus, joka oli jollain tavalla osittain imeytynyt pohjaan ja mehevöittänyt sen. En kuitenkaan koskaan saanut tietää, kuka ne ihanuudet oli leiponut! 

Tämän ohjeen olen löytänyt Marien blogista. Marien ohjetta olen muuttanut sen verran, että teen kuorrutteen 1,5 -kertaisena. Ohjeella tulee hyviä perusmokkapaloja. 

Mokkapalat

pohja:

  • 6 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl maitoa
  • 4,5 dl jauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 225 g rasvaa (sulana)
  • 4 rkl kaakaojauhetta

kuorrutus:

  • n. 300 g tomusokeria (n. 4,5 dl)
  • 6 rkl voisulaa
  • 4-6 rkl vahvaa kuumaa kahvia
  • 4,5 rkl kaakaojauhetta

 

  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa muna-sokeriseokseen.
  3. Sekoita rasva ja maito vuorotellen taikinaan.
  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista n. 20-25 minuuttia 175- 200 asteessa.
  5. Sekoita kuorrutteen ainekset ja levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koristele esim. strösseleillä.
27.07.2009 - 10:56

Tällainen marenkikakku on todella helppo ja nopeasti valmistuva herkku kesän jälkiruokapöytään. Tein kakun valmiista marenkilevyistä, kun ei ollut aikaa paistaa marenkeja itse. Välissä on sitruunankuorella maustettua Flora Vanillaa ja rahkaa sekä tuoreita mansikoita ja koristeena sitruunamelissaa. Marenkikakku on mielestäni tosi hyvää ja melko kevyttä, joten tätä uppoaa helposti useampi kuin yksi pala...  Meillä kakku hävisi taas kertaistumalta (mikä ei muidenkaan kakkujen kohdalla ole kyllä meillä mikään ihme!).

25.06.2009 - 14:50

 

Olimme viime viikolla grillailemassa sukulaisten luona ja leivoin sinne tämän hyydykekakun jälkiruoaksi. Kakku keräsi paljon kehuja ja hupeni melko nopeaan tahtiin.

Itsekin pidin tästä tosi paljon. Jotenkin tykkään hyydykekakuissa enemmän juuri tällaisestä suklaatäytekekseistä tehdystä pohjasta kuin perinteisestä digestivepohjasta. Ehkä sillä, että olen joskus epätoivoisessa makeanhimossa syönyt liikaa digestivekeksejä, voi olla osuutta asiaan...

Tein kakun pursotukset siten, että pursotuspussissa on vuorotellen vaaleaa, vuorotellen kaakaolla värjättyä Flora Vispiä. Tämän koristeluidean nappasin Emerald cityn Jack Bauerilta.

Tuplasuklaakakku

pohja:

  • 1 paketti suklaatäytekeksejä (n. 350 g)
  • n. 70 g voita

valkosuklaatäyte:

  • 1,75 dl Flora Vispiä
  • 100 g maustamatonta tuorejuustoa
  • n. 100 g valkosuklaata
  • 2 liivatelehteä

maitosuklaatäyte:

  • 1,75 dl Flora Vispiä
  • 100 g maustamatonta tuorejuustoa
  • n. 100 g maitosuklaata
  • 2 liivatelehteä

koristelu:

  • 1,5 dl Flora Vispiä
  • vaniljakreemijauhetta
  • kaakaojauhetta
  • maitosuklaarouhetta
  • valkosuklaarouhetta
  1. Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.
  2. Vatkaa 3,5 dl Flora Vispiä ja lisää 200 g tuorejuustoa.
  3. Jaa täyteseos kahteen kulhoon ja lisää toiseen sulatettu valkosuklaa, toiseen maitosuklaa.
  4. Liota 2 liivatetta kylmässä vedessä, purista lehdet kuiviksi ja sekoita kiehuvaan vesitilkkaan. Lisää liivateseos ohuena nauhana valkosuklaatäytteeseen. Levitä täyte pohjan päälle ja laita hetkeksi hyytymään jääkaappiin.
  5. Lisää maitosuklaatäytteeseen liivatteet samalla tavalla ja levitä täyte valkosuklaatäytteen päälle.
  6. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti.
  7. Koristele kakku Flora Vispillä. Vatkaa Flora Vispi, sihtaa n. ruokalusikallinen vaniljakreemijauhetta sekaan ja jaa seos kahteen osaan. Sihtaa toiseen osaan kaakaojauhetta.
  8. Lado kermat vuorotellen pursotuspussiin ja pursota kakun päälle haluamallasi tavalla. Lisää vielä rouhittua valko- ja maitosuklaata.
Kirjoittaja

Makeaa, makeaa ja makeaa - ei kohtuuden ystäville. Täällä leipoo 19-vuotias tyttö kakkuja ja muita makeita leivonnaisia. Ehkä joku suolapalakin mahtuu joukkoon. Tervetuloa! (ethän kopioi kuviani ilman lupaa!)

Sivupohja
Tämän sivupohjan on tehnyt Piristysruiske. Kiitos! :)
Kävijälaskuri


Ilmainen www-laskuri

lisätty 19.10.2009